Pääsiäisenviettomme alkoi torstai-iltana reilun 300 kilometrin automatkalla. Evääksi oli otettu siankorva, lampaan polvi (olihan sentään pääsiäinen!), maksamakkaralla täytetty Kong-lelu ja tietysti vettä. Muille kuin koiralle tylysti vain vettä ja leipää. Matkaan oli valmistauduttu käymällä mukavalla metsälenkillä ennen lähtöä, eli ajatuksena oli ehkä mahdollisesti toivon mukaan jos onni suosii jne, että koira nukkuisi jo alkumatkasta. Matka sujuikin ihan mukavasti ja pärjäsimme kahdella pysähdyksellä.

Perillä meitä oli odottamassa minun (Paulan) vanhemmat, mökki järven rannalla sekä 40 cm paksu järven jää, uskokaa tai älkää!! Eli ohjelmassa ulkoilua järven jäällä ja myös tänä pääsiäisenä säät olivat suosiolliset ja aurinko paistoi ainakin hieman joka päivä.

Alla yleisin näkymä Roopesta. Tai no, tarkemmin ajateltuna se yleisin näkymä olisi takaapäin, mutta kukapa sellaisia pyllykuvia viitsisi nettiin laittaa...

juoksukuva

Kun Roope oli kerran saanut vauhdin päälle, se ei ymmärtänyt, miksi ihmiset jäikin istumaan paikoilleen (pilkkimään). Onneksi ihmiset sai liikkeelle sillä tavalla että vei niiden nostamat saaliit (no, kerranhan se vain onnistui, ei mekään ihan tyhmiä olla...). Roopen isäntä juoksi paksuissa haalareissa nopeammin kuin ikinä... no, nopeasti kuitenkin. Tästä nopeasta tapahtumaketjusta ei ole kuvia, mutta oli siellä jäällä muutakin syötävää:

namikaisloja

Siis nää kaislat on nii hyvii! Ja näit on vaiks kui paljo!

juomakippo

Vähän outo juomakippo, mut kun on jano niin en mä valita.

Ja oltiin me välillä tietysti sisälläkin. Sielläkin ollaan ruuan perään:

keittiossa

Hei anna se nyt jo, mun niskat taittuuuuu! (Roope hei, ei kukaan oo antamassa sulle yhtään mitään, toim. huom.)

Jäällä liikkuessa meillä oli välillä käytössä potkukelkat. Ne oli paitsi hauskat, myös hyödylliset sillä paikoin jäällä oli hmmm - jäistä. (ai miten niin minä olen kaupunkilainen??)

uusi kulkuneuvo

Ei kai sua haittaa et mä seison tässä?

Suurimman osan ajasta Roope oli kiltisti ja tuli käskystä eikä edes tuhonnut vanhempieni mökkiä (mikä varmaan olikin kuvitelmissa kun oli tiedossa meidän 'Hirmun' saapuminen) eikä tarkemmin ajateltuna tuhonnut mitään muutakaan vaan sen sijaan antoi kaikkien nukkuakin rauhassa (jos ei lasketa ensimmäistä yötä, jolloin se yritti kiivetä sänkyyn KOKO ajan). Luulenpa että Roope sai tehtyä vaikutuksen ainakin Paulan äitiin ja isään ja muihinkin meidät nähneisiin sukulaisiin! 

sopoa

Kiitokset siis pääsiäisseurasta tätäkin kautta! Tullaan ensi vuonnakin, jos vaan kutsutaan!

T. kuvaa tähdittävät Paula & Roope sekä kuvaaja Paavo