Käytiin perjantaina (joo joo, tämä blogi ei päivity ihan reaaliaikaisesti...) Handskesissa, näyttämässä Tarjalle minkälainen poika pikku-Roopertista on kasvanut. Kun seuraa kasvua joka päivä niin sitä ei oikein huomaa, mutta nyt nähtiin että Roope oli jo melkein aikuisten tyttö-gööttien korkuinen!

Roope yritti leikkiä Vantun ja Saagan kanssa, mutta ne ei oikein innostuneet pikkupojasta, eikä Roopen vauhtileikit varmaan muutenkaan olisi olleet soveliaita isojen massujen kanssa. Mutta päivän pelasti suunnilleen samanikäinen Malla, jonka kanssa riehuttiin puolitoista tuntia. Sisällä ja ulkona. Täydellä teholla. Meidän kuvat leikeistä ei oikein onnistuneet, eikä vika ollut pelkästään kuvaajassa, vauhdilla oli myös osuutta asiaan... Tarja sen sijaan sai hyviä kuvia Roopesta, joita voi katsoa täältä. 

Tässä meidän ainut onnistunut kuva, kun Malla ja Roope pitivät juomataukoa:

jano.jpg

Nyt odotellaan innolla, että voidaan mennä Roopen kanssa tutustumaan koirapuistoon. Torstaina Roope sai toiset rokotukset ja tällä viikolla sitten voi virallisesti lähteä muitten koirien pariin. Jos siis käymme loppuviikosta koirapuistossa, luvassa on lisää kuvia Roopesta leikkipuuhissa. "Stay tuned! " ;)